Pulsatilla patens

Janakkalan seudulla on useampia paikkoja, joissa viihtyy ilmeisen mainiosti Pulsatilla patens, tai Hämeenkylmänkukka. Kasvi on rauhoitettu ja se on valittu Kanta-Hämeen maakuntakasviksi.

Käytiin koko perheen voimin vappuaattona tutkimassa erästä paikkaa, jossa Hämeenkylmänkukka kasvaa monissa mättäissä. Toki mukana oli järkkärikamera ja kokosin eräästä mättäästä artikkelikuvana olevan palapelin. Kuva on koottu useasta samasta pisteestä otetusta ruudusta Brenizer-menetelmällä.

Kuvat Lightroomissa

Menetelmän idea on luoda useasta kuvasta koottu kuva, jossa on superpieni syvyysterävyys. Pieni syvyysterävyys tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kuvan kohde erottuu kuvan epäterävästä etu- ja taka-alasta terävänä. Tämän tietysti voi toteuttaa kuvaamalla yhden kuvan mahdollisimman suurella aukolla, eikö? No tietty voi – mutta kuvaamalla laajakulmaisella objektiivilla jotain kohdetta ei syvyysterävyys paljoa tule esille. Rakentamalla useista ruuduista koostuvan palapelin on mahdollista luoda vaikutelma siitä, että kuva on otettu laajakulmaisella polttovälillä ja suurella aukolla.